torstai 15. syyskuuta 2011

Tarinoita Tanssi kuuluu kaikille -hankkeesta

MIKÄ TANSSI KUULUU KAIKILLE –HANKE?

  • Taustalla Pohjois-Karjalan taidetoimikunnan apuraha, jonka tavoitteena oli työllistää nuoria taiteilijoita kehittämään taidelähtöisiä hyvinvointipalveluita
  • Honkalampisäätiö sai avustuksen ja työllisti puoleksi vuodeksi keväälle 2011 joensuulaisen tanssitaiteilija Anna Venäläisen Tanssi kuuluu kaikille – hankkeeseen
  • Hankkeen tavoitteena oli tuoda improvisaatiopohjaista tanssia eri muodoissa Honkalampisäätiön työntekijöille ja erityisryhmiin kuuluville asiakkaille

ERILAISTA TANSSIA ERILAISTEN IHMISTEN KANSSA

Kesällä 2010 olin vastavalmistunut ammattitanssija Outokummun ammattiopistosta. Istuin kahvilassa sikäläisen läänintaiteilijan kanssa, joka rohkaisi minua etsimään yhteisöä, johon voisin työllistyä nuorille taiteilijoille tarkoitetulla apurahalla. Mietin, minkälaiseen yhteisöön haluaisin tanssijana työllistyä. Olin jo pitkään pohtinut, miksi tanssiminen on niin rajoitettua tietyille ihmisryhmille. Kuuluuko tanssi vain laihoille teinitytöille jazztanssitunnilla, hörhelöhameisille pikkutytöille satubaletissa tai keski-ikäisille pariskunnille lavatansseissa? Arvostan sitä, että tytöt tanssii streettansseja ja pojat innoissaan breikkaa, sekä keski-ikäiset miehet ja naiset liitelee lavoilla, mutta haluaisin nähdä tanssimassa myös niitä ihmisiä, jotka eivät ole koskaan uskaltaneet mennä nuorena kokeilemaan mitään tanssilajia tai eivät ole vanhempana uskaltaneet lavatansseihin. Tai eivät ole edes tulleet ajatelleeksi, että tanssi voisi olla heitäkin varten.


Olin kiinnostunut tanssista, jossa improvisaatiolle ja omalle liikkeen löytämiselle annetaan tilaa; tanssista, jota voisi kuka tahansa tanssia vaikka ilman toimivia jalkoja. Sattuman johdattelemana tutustuin Luova-keskuksen toiminnanohjaajaan. Ehdotin hänelle apurahan hakemista, josta hän esimiehensä kanssa innostuivat. Honkalampisäätiö sai avustuksen, ja minut työllistettiin joulukuusta 2010 toukokuuhun 2011 Tanssi kuuluu kaikille –hankkeeseen.

TANSSIVA OLOHUONE – TANSSI TULEE KOTIIN

Projektin alku vierähti suunnitellessa kokonaisuutta, ja tutustumalla säätiöön ja sen ihmisiin. Kuitenkin jo joulukuussa kävin pitämässä ensimmäisen tanssihetken säätiön eräällä palvelukodilla. Tilanne oli hermostuttavan spontaani, minulla ei ollut juuri mitään käsitystä mitä olin menossa tekemään, tunteena oli lähinnä "hyppy tyhjyyteen". Kovien pakkasten saattelemana avasin ensimmäistä kertaa elämässäni vammaisille suunnatun palvelukodin oven ja yritin reippaasti tervehtiä ensimmäistä vastaantulijaa. 


Keskustellessani olohuoneen sohvalla palvelukotivastaavan kanssa projektini suunnitelmista asukkaiden jatkuvasti keskeyttäen keskustelumme ehdotin yhtäkkiä: voisinko nyt tanssia teille? Palvelukotivastaava oli hieman hämmentynyt, mutta otti ehdotuksen vastaan. Siirsimme keittiön pöytää ja tuoleja sivuun, asukkaat kokoontuivat ympärilleni, sammutimme loisteputket, ja vain kuusenkynttilät jäivät hehkumaan. Laitoin unenomaista musiikkia soimaan ja lähdin tanssimaan.

Asukkaat – ja varmasti myös työntekijät – olivat aluksi hämmentyneitä, mitään vastaavaa tilannetta he tuskin olivat aiemmin kohdanneet. Yksi asukkaista lähti taputtamaan musiikin tahtiin, mikä oli tosin hankalaa, kun musiikki oli lähes rytmitöntä äänimaisemaa. Toinen asukas hörähteli epävarmana. Yllättäen, jopa itseni, kysyin kesken tanssin: ”Haluaisiko joku tulla kanssani tanssimaan?” Ilmoittautujia ei tullut, mutta päättäväisesti otin kädestä erästä mieshenkilöä, ja lähdimme tanssimaan. Vähitellen sekä työntekijät että asukkaat alkoivat kannustaa ja antoivat vuoretellen tanssivalle asukkaalle aploodit. Huomio ja kannustaminen tuntuivat tärkeille teoille siinä hetkessä. Huonommin pystyssä pysyvät tulivat työntekijän tukemana tanssimaan. Pyörätuolissa oleva mies hetken epäröi mutta tarttui käteeni. Lähdin varovasti liikuttamaan pyörätuolia ja miestä. Muistan aina hänen katseensa – siinä syttyi jokin hehku.

Muistan elävästi myös hetken, kun kysyin eräältä naiselta, lähteekö hän tanssimaan, työntekijä sanoi pahoitellen: ”hän ei pysty puhumaan, mutta uskoisin, että hän haluaa lähteä.” Katsoin naista silmiin ja otin häntä varovasti kädestä kiinni. Tanssimme hetken, vein hänet takaisin istumaan, ja koin, että nainen kiitti minua silmillään – jotain syttyi katseessa. Näistä hetkistä kehkeytyi konsepti Tanssiva olohuone. Idea oli hyvin yksinkertainen: kävin Pohjois-Karjalan eri palvelukodeilla tanssimassa heidän olohuoneessaan ja pyysin asukkaita mukaan tanssiin.

Vastaanotto oli vaihteleva, ja samassa paikassa saattoi olla eri kertoina hyvinkin erilainen tunnelma. Toisinaan konsepti toimi ja tanssi valtasi tilan, toisinaan hämmennys ja ennakkoluulot sekä oma epävarmuuteni tekivät siitä hankalamman - tai jopa katastrofaalisen. Jokainen kerta oli kuitenkin tärkeä, ja jokaisesta kerrasta opin paljon – sain kokemuksia, joita nelivuotisen tanssijankoulutukseni aikana en ollut kertaakaan kokenut. Tämä tuntui todemmalta, kun kohtasin ihmisiä ja todellisia tilanteita – kaikessa hankaluudessa ja ihanuudessa.
 

OMANLAINEN TANSSI - TANSSIESITYS ERILAISTEN IHMISTEN KANSSA

Minua kiinnosti hankkeessa eniten tanssiesityksen tekeminen yhdessä erityisryhmiin kuuluvien kanssa. Sain esityksentekoon mukaan asukkaita kahdesta eri palvelukodista. Halusin kuuden asukkaan lisäksi kaksi työntekijää mukaan, koska minulla itselläni ei ole sosiaalialan koulutusta. He voisivat tarvittaessa auttaa, jos esimerkiksi epilepsiaa sairastava asukas saisi kohtauksen tai he voisivat toimia tulkkina asukkaiden ja minun välillä. Halusin myös tehdä henkilökunnasta ja asukkaista yhtä joukkoa; asettaa kaikki samalle viivalle, jolloin arjen roolit sekoittuisivat, henkilökuntaa tai asiakkaita ei olisi, olisi vain tanssijoita. Mukaan pyysin myös ISLO:n tanssin ja somatiikan koulutusohjelmasta yhden opiskelijan koreografin assistentiksi.



Porukka vaikutti ensin haasteelliselle, koska kaksi tanssijoista olivat huonokuuloisia, yksi sairasti epilepsiaa, yksi ei pystynyt liikkumaan ilman työntekijän tukea ja sai huimauskohtauksia ja yhden tanssijan puheesta en saanut selvää ilman hoitajan tulkkausta. En aikonut kuitenkaan hätääntyä tai luovuttaa. Mitä pidemmälle kevättä mentiin, sitä paremmin aloin ymmärtää työryhmääni, opin kommunikoimaan ja tanssimaan erilaisten ihmisten kanssa. Myös he oppivat vähitellen rentoutumaan ja uskaltautumaan tanssin pyörteisiin.



Tanssiryhmämme h-hetki koitti huhtikuun lopussa kansainvälisen tanssin päivän viikolla, jolloin esiinnyimme taidekeskus Ahjossa Joensuussa. Katsojia tuli viitisenkymmentä, mikä oli ennätysmäärä Ahjon pienessä galleriatilassa. Olin ylpeä tanssijoistamme, moni oli ensimmäistä kertaa elämässään mukana tanssiesityksessä.



Emme tehneet tiukkaa askelkoreografiaa, vaan rakensimme neljä eri kohtausta, jotka kuvastivat vuorokaudenaikoja. Rauhallisesta aamusta tanssittiin nopean päivän läpi romanttiseen iltaan ja päädyttiin lopulta yön unimaisemaan. Esityksen nimi oli Omanlainen tanssi. Halusin, että jokainen voi tanssia omalla laillaan, niin että huonosti kävelevä tai heikosti kuuleva voi tanssia tavalla, mikä on hänelle mielekästä. Päivän vauhdikas kohtaus sujui vinhasti kaikilta - jopa henkilöltä joka arjessaan ei pystynyt kulkemaan kuin hitaasti rollaattorin tukemana. Tanssin virran vaikutus oli silmin nähtävissä. Lähes kuuro henkilö puolestaan oli ilmiömäinen tarkkailija ja seuraaja, hän nappasi liikkeen kuin liikkeen minulta nopeasti ja vaivatta. Jokaisella oli omat vahvuutensa ja yllättävyytensä - kaikki pystyivät ja uskaltautuivat tanssimaan ja siitä olin heistä ylpeä.

                     

MINNE VIE TANSSIJAN ASKELEET?


 Vielä keväällä olin epävarma siitä mitä syksy tuo tullessaan tanssijan polulla. Ideat alkoivat kuitenkin vähitellen valjeta. Syyskuussa esiinnyimme uudestaan Omanlainen tanssi - ryhmämme kanssa. Esitys sytytti minussa vahvan halun jatkaa Tanssi kuuluu kaikille –projektia. Idea duetosta yhden esitysryhmämme tanssijan kanssa oli kypsynyt mielessä jo pitkään, ja päätin, että se olisi hyvä tapa jatkaa tanssiesitystämme. Halusin myös jatkaa Tanssivaa olohuonetta tai muuta tanssinopetusta palvelukotien kanssa. 


Kevään hankkeen päätyttyä olen edelleen sitä mieltä, että tanssi kuuluu erilaisille ihmisille ja erilaisille forumeille. Tanssi kuuluu kaikille, sanon minä.



Kuvat: 1. Tanssiva Olohuone 2. Omanlainen tanssi - yhteisötaiteellinen tanssiteos


4 kommenttia:

  1. Topakka kananotto oli jo tuloillaan, mutta systeemi sitten ilmoitti, että ei
    kelpaa, koska sananvalinta oli virheellinen. Niin jäi kanta ottamatta, ei
    ollut edes plokin omistajan isän kummipoikakaan auttamassa. Joten isä saa
    nyt välittää tiedon: Hienoa, sellaista tarvitaan lisää!

    T: Rae ja Anja

    -----Alkuperäinen viesti-----
    Lähettäjä: Osmo Perälä [mailto:oski11@suomi24.fi]
    Lähetetty: 24. syyskuuta 2011 12:33
    Vastaanottaja: Rae Perälä
    Aihe: Vl: Fw: Erilainen tanssi:Tanssi kuuluu kaikille, sanon minä


    Ohessa Annan blogi, johon kummisetä voi tutustua ja antaa oman
    asiantuntevan lausuntonsa. Lausunto on annettava nimettömänä ( Valitaan
    valikosta ), elleiole tehnyt itselleen profiilia. Kummipoika voi toki
    opastaa isälleen kuinka oma profiili tehdään. Plogin omistajan isä
    toivookin, että pligin omistajan kummisetä ottaa topakkaa kantaa
    tanssitaiseen!!!

    Oski

    VastaaPoista
  2. Hei, kiitos sukulaisille kommenteista ja kannustuksesta, tosiaan saa ottaa myös kantaa ja kritisoida, vaikka toki kehutkin lämmittää. Jos ihmisillä on teknisiä hankaluuksia kommentoimiseen, tässä seikkaperäiset ohjeet (kiitos Jouko):

    - meen ekana sen jutun alareunaan, jota haluan kommentoida.

    - sieltä napsasen kohtaa: (numero) kommenttia.

    - kirjoitan kommenttini alas avautuvaan ikkunaan.

    - sit napsasen alapuolella olevaa kohtaa: Lähetä kommentti.

    - sit järjestelmä pyytää: Valitse profiili.

    - sit napsasen: alaspäin osoittavaa 'nuolta' valitse profiili -kohdasta.

    - siihen alle avautuu luettelo vaihtoehdoista.

    - itse valitsen alimman kohdan: Nimetön.

    - sit taas napsasen kohtaa: Lähetä kommentti.

    - esiin tulee esikatselu ikkuna, joka pyytää vahvistamaan antamansa kummallisen näköisen sanan, jonka kirjoitan sen alapuolella olevaan ruutuun. (tää on olevinaan joku pieni kontrolli, josta ei tarvia välittää mitään).

    - sit taas napsasen: Lähetä kommentti

    VastaaPoista
  3. Edellinen kommentti on siis blogin kirjoittajan kommentti, heh noudatin itsekin kommenttiohjeita, mutta siis, jos olet jo bloggaaja niin voit valita googletilin. -Anna

    VastaaPoista