tiistai 27. syyskuuta 2011

Keho & Mieli, osa 1

Kahdensadan tuhannen vuoden mittainen matka lattialle

Aloitin eilen ohjaamaan liikeimprovisaatioon perustuvaa viikottaista tanssiryhmää. Ryhmässä oli erilaisista taustoista olevia aikuisia ihmisiä, joilla osalla oli kokemusta tanssista, osalla ei ollenkaan.

Koin, että tässä ryhmässä olisi mahdollista tutkia tanssin terapeuttista puolta. Sillä erotuksella, että kyse ei ole tanssiterapiasta vaan terapeuttisesta tanssista. Ero on siinä, että a) en ole tanssiterapeutti, b) en voi ottaa ammatillista vastuuta ihmisten terapeuttisista prosesseista, vaan jokainen on vastuussa itsestään ja omasta psyykkestään tunneilla, c) kurssin tarkoituksena ei ole parantua sairauksista. Mutta uskon, että jokaisella ihmisellä on tarvetta terapeuttiseen toimintaan. Terapia voi olla vaikka psykoterapiaa tai tanssiterapiaa, mutta terapeuttinen toiminta voi olla vaikka avantountia - tai tanssimista, kehotietoisuuden kehittämistä.

Aloitimme tunnin yksinkertaisella tutustumisharjoituksella; jokainen teki vuorotellen spontaanisti itseään kuvastavan liikkeen ja sanoi nimensä, sen jälkeen toiset toistivat. Lopuksi teimme vain jokaisen liikkeen perätysten, niin että siitä muodostui pieni tanssiteos. On hämmästyttävää tajuta, miten yhdellä liikkeellä voi kertoa paljon asioita.

Nimiharjoitusta jatkoimme tilaan, kävelimme tilassa ja sanoimme toistemme nimiä - jos kuuli oman nimen, täytyi pysähtyä hetkeksi toisten jatkaessa matkaa. Loppuvaiheessa liikkeellelähtöönkin täytyi odottaa kuulevansa oman nimensä. Nimien lennellessä ilmassa mietin, miten tärkeää on kuulla oma nimensä, ja miten tärkeää on sanoa toisen nimi ääneen. Suomalaisessa kulttuurissa toisen nimen sanominen on vähäistä, joissain kulttuureissa se on itsestään selvyys keskustellessa - toisen nimi sanotaan ääneen kysellessä häneltä asioita. Sillä on merkittävä ero, sanooko; "Mitä sulle kuuluu?" tai "Mitä sulle kuuluu, Anna?"

Kurssin yksi tärkeimmistä sisällöistä on löytää lattia - oman kehon paino ja liike lattialla. Moderni tanssi oli aikansa radikaali; se rikkoi tanssilajien yleistä sääntöä ja oletusta, että tanssi tapahtuu pystyssä päin ja ylätasossa. Modernissa tanssissa hyödynnettiin lattiataso ja keskitaso. Se oli mullistava keksintö - aikuinen ihminen palasi liikekielessä lapsen liikemaailmaan. Tai voisi tulkita myös, että evoluutiossa uskallettiin mennä takaisin apinan tasolle, koska sivistystä symboloi kävelevä mies. Mutta sillä erotuksella, että en ole apinoiden tai vauvojen kuullut tekevän tanssitaidetta.

Aikuiselle, sivistyneelle ihmiselle tuntuu olevan pitkän pitkä matka ylhäältä seisoma-asennosta lattialle pitkälleen. Monilla ei polvet edes kestä tuota matkaa, tai henkisiä esteitä on niin paljon, ettei millään tohtisi mennä. Lattialle voidaan mennä, jos tila ja toiminta on rajattu jumppamatolle jumppa- tai joogaliikkeisiin, mutta lattialle meneminen muuten vaan ja siellä vapaasti liikkuminen on yleensä todella outoa ja ehkä jopa vastenmielistä monelle aikuiselle. Se hämmentää nykytanssijaa, joka on viettänyt viimeiset 10 vuotta enemmän tai vähemmän lattiatasossa liikkuen. Onko sinne oikeasti niiiiin pitkä matka? Ehkä sinne on, jollekin 40 vuoden mittainen matka, toiselle 200 000 vuoden mittainen matka.

Tässä ryhmässä ihmisillä ei matka lattialle ollut niin pitkä mitä oletin. Aloitimme istumalla lattialle. Suljimme silmät, ja ohjeistin heitä aistimaan kehon painon lattiaa vasten, vapauttamaan painon lattian kannateltavaksi, niin ettei turhia jännityksiä olisi kehossa, turhaa "pitoa". Siitä kuuntelusta siirryimme kyljelleen. Ohjeistin heitä aistimaan pään ja häntäluun pienen pienen liikkeen avulla. Pyysin heitä kurottamaan päätä kohti häntäluuta, niin että keho menisi pieneen sikiöasentoon. Jatkoimme matkaa x-asentoon selälleen, ja hitaasti pään ja häntäluun johdattamana toiselle kyljelle sikiöasentoon. Kerroin, että tässä liikkeessä keskustan aktivointi ja tuki on erityisen tärkeä. "Olette kuin meritähtiä, jolla keskusta on kaiken ydin, ja raajat ovat kytköksissä toisiinsa keskustan kautta." Tuo lause on yleinen kehityksellisen liikkeen  (developmental movement) tekniikassa. Se on yksi uuden tanssin tekniikoista.

Annoin heidän jatkaa rauhassa tätä meritähti liikettä ja laitoin rauhallista musiikkia soimaan. Kun katsoin näitä aikuisia tavallisia ihmisiä tekemässä tätä pientä vauvaa muistuttavaa liikettä, liikutuin hetkeksi. Myöhemmin kerroin heille, mistä tekniikasta oli kysymys, ja että sitä käytetään myös tanssiterapiassa välineenä, jos esimerkiksi halutaan palauttaa muistoja varhaislapsuudesta kehollisen kokemuksen avulla.

Harjoitus eteni ilman taukoja lattiatason sikiöliikkeestä vapaampaan liikkumiseen, missä etsittiin eri reittejä liikkua rentona lähellä lattiaa. Vähitellen noustiin keskitasoon, missä raajat työntää keskustaa lattiasta pois päin, jolloin liike alkaa muistuttaa nelijalkaisten eläinten liikkumista. Keskitasosta nousimme ylätasoon, eli sinne "tuttuusalueelle", homo sapiens -alueelle. Mutta nyt liikuttiin uudella focuksella - kuinka liikkua ylätasossa tällä "meritähti"-idealla? Rauhallinen musiikki muuttui vauhdikkaammaksi, ja lisäsin harjoitukseen huomion tilan käytöstä sekä toisten ihmisten lyhyistä kohtaamisesta liikkeellisesti. 

Oli upeaa nähdä aikuiset ihmiset tanssimassa vapaasti, omalla tavallaan ja nauttimassa omasta kehostaan ja liikkeestään. Nykykulttuurissa kehoon liittyy paljon kontrollia ja arvottamista, paljon pahaa oloa, itsesyytöstä ja alemmuuden tunnetta tai pakonomaista suorittamista. Kukaan ei ole se saippuasarjojen kuvankaunis nainen tai virheettömän komea mies, oikeassa elämässä ihmiset ovat erilaisia, epätäydellisiä ja kauniita sellaisenaan. Päässäni on pyörinyt lause Tori Amoksen haastattelusta, jossa hän sanoo jotakuinkin näin: "ihminen on kauneimmillaan silloin, kun nauttii itsestään ja on löytänyt oman sisäisen palonsa".

3 kommenttia:

  1. Lattiataso :)

    Oikein hyvin ymmärrän niitä, jotka ovat eka kertaa mukana tuon tyyppisessä lattialla tapahtuvassa harjoituksessa, kuin mitä Anna yllä hyvin kertoo, ja heidän hämmennyksensä myös.

    Olin joitakin vuosia sitten siltä osin melko samanlaisessa ryhmätekemisessä mukana, että harjoitukset olivat juuri noita liike-tanssi-improilu 'vääntelehtimisiä' lattiatasolla.

    Eka tapaamiseen meno jännitti minua ainakin yhtä paljon, kuin aikoinaan nielurisa leikkaukseen valmistautuminen. Mut ei mitään, kerta kerralta oli helpompaa tulla paikalle. Tuo lattiataso ei vaan ottanut kutsuakseen syleilyynsä. Tunsin itsensä ihan vieraaksi lattialla makoillessa tai siis se suorastaan nosti häpeän tunteita.

    Ajattelin, että minä ja koko ryhmämme ollaan jotenkin 'vinksahtaneita', kun tuollaista hullunkurista touhua teemme. Ohjaajien vakuutteluihin, että meillä menee oikein hyvin ja että olemme rohkeita ja samanlaista 'sekoilua' se on toisissakin ryhmissä, en voinut uskoa.

    Käänne ajatteluuni tuli, kun näin Islolla 'improtanssista' oppilasnäytöksen ja huomasin, että heidän tekemisensä oli juuri samantapaista, kuin mitä ryhmämmekin pyrki tekemään. Eli sain vertailupohjaa ja ymmärsin, ettemme olleetkaan hölmöjä tai osaamattomia.

    Eli loppu hyvin kaikki hyvin 'kurssimme' oli hyvin antoisa ja myös monellatapaa tervehdyttävä (millä monellatapaa, osaa Anna kertoa paremmin ja on jo kertonutkin blogissaan).

    Myöhemmin olen ollut erilaisissa 'improtanssi' touhuissa mukana ja aina ne vaan tuntuvat paremmalle ja paremmalle.

    Suosittelen!

    Jouko

    VastaaPoista
  2. Loistavaa tekstiä. Palauttaa mieleen hölmistyneen kuusitoistavuotiaan pojan pyörimässä Kotkan Nelosteatterin mustalla lattialla kelaamassa mitä ihmettä tässä oikein tapahtuu :)

    Mainostin blogiasi FB:ssä, tämä on hyvä!

    VastaaPoista
  3. Oikein hyviä ja teräviä havaintoja Anna

    Jo yllä olevassa otsikossa olen käyttänyt havaintoasi nimen mukaan ottamisesta keskusteluun. Huomaan todella, että otsikko antaa henkilökohtaisen viesti ja puhuttelee paremin kun käytän nimeäsi Anna.

    Toinen terävä huomio on liikkeen merkitys esiteltäessä itseään. Kuinka hauskaa ja antoisaa olisikaan esitellä itsensä uudessa ympäristössä tai uudelle tuttavalle näppärin tanssahtavin liikkein. Tämä tapa olisi varmasti kaikille antoisa ja antaisi kyseisestä henkilöstä heti paljon muutakin informaatiota kuin nimen. Kuten olet huomioinutkin, ei tanssin käyttö arkielämän ympyröissä kuitenkaan mene läpi. Olemme ilmeisen arkoja itsestämme ja pelkäämme erilaisten leimojen saamista.


    ( Mikä tukin luulee olevansa kun kiemurtelee itseään esiin tuodessaan! Lienee itseään täynnä oleva narsisti!)

    Olisikin säädettävä laki, joka määräisi kaikki ihmiset tanssahtamaan aina kun esittelevät itsensä. Tämä laki elävöittäisi ja vapauttaisi maailmamme sekä tekisi arkitoiminnan antoisammaksi ja hauskemmaksi. Ilman siihen velvoittavaa lakia se ei kuitenkaan ilmeisesti onnistu. Asian tilaan toki voi vaikutta aivan niin kuin sinä Anna vaikutat ja hidas muutos elävämpää kanssakäymiseen tapahtuu sinunlaisten ihmisten ansiosta.

    Myös lattialla olemisen ja vapaan liikehdinnän riemu olisi meille kaikille aikuisille suotavaa ja toivottavaa. Häpeä kuitenkin estää tämän vapaan elehtimisen. Kuinka vapauttavaa olisikaan tressaavan työpäivän puitteissa heittäytyä lattialle vapaamuotoiseen liikehdintään ja siitä taas jatkaa paremmin voimin eteenpäin työympäristössään. Näin vain ei kukaan uskalla tehdä!

    Pienin askelin voimme kaikki yhä enemmän vapautua tanssin siivittämänä kunhan joku siihen antaa rohkaisua ja malleja. Sinä Anna olet oikea henkilö tätä rohkaisua eteenpäin viemään.

    VastaaPoista