sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Tanssiva toimintakeskus, osa 2

Sokean miehen siivet

Toinen tanssikerta toimintakeskuksessa oli yhtä lystikästä ja antoisaa kuin ensimmäinenkin. Hauskanpidon lisäksi oli hetkiä, jotka pysäyttivät minut ajattelemaan ja tuntemaan, hetkiä jolloin jotain liikahti sisälläni.

Ryhmään tuli toisella kerralla yksi uusi tanssija. "Voit Kimmo tämän kerran seurata ja katsoa mitä täällä tehdään, niin tulee tutuksi. Minä tuun sun kanssa seuraavalla kerralla, niin osallistutaan", sanoi eräs työntekijä pyörätuolissa olevalle miehelle, joka oli uusi ryhmässä. Vaikka Kimmon oli tarkoitus vain seurata, yritin ottaa häntä hieman toimintaan mukaan. Alun nimiliike-harjoituksessa pyysin toista osallistujaa avustamaan Kimmoa tekemään jonkun oman liikkeen. Innokas tanssija Minna meni heti auttamaan Kimmoa, otti kädestä kiinni ja teki yhdessä Kimmon kanssa kädellä kaaren ilmaan. Muut toistettiin liike musiikin tahtiin ja sanottiin ääneen Kimmon nimi. Jokin sai minut pysähtymään tuon näkymän ääreen - kun toinen auttaa toista.

Tunnin aikana teimme tanssivan letkan; pidimme käsistä kiinni ja menimme tilassa. Pyörätuolissa olevat Kimmo ja Mari jäivät vähän orpoina letkasta pois. Silloin keksin, että voimme letkana kulkea heidän ympärillä. Letka kiertyi ja kiertyi pieneksi tiiviiksi spiraaliksi vuoroin Kimmon ja vuoroin Titan ympärille. Tuli tunne, että näin hekin olivat osana tanssia.

Säikähdin vähän, kun sokea Aate meinasi kompastua Kimmon pyörätuoliin letkatanssissa. Vasta silloin tajusin pyytää toisia pitämään Aatesta huolta, ettei hän kompastu. Ja he pitivät. Tämä sama näkymä toistui ja pysäytti minut näkemään: toinen pitää toisesta huolta.

Haluan vähitellen tuoda tanssi-improvisaatiota tunneille, viedä tanssijoita kohti omaa ilmaisua. Teimme yksinkertaista harjoitusta, missä keksimme vuorotellen erilaisia liikkeitä musiikkiin. Vanha Aate oli sillä tunnilla ollut taas kovin poissaoleva ja suurimmaksi osaksi vain istunut tuolissa passiivisena. Halusin kuitenkin kysyä häneltä, minkälaisen liiikkeen hän tekisi tähän musiikkiin. Ehdin jo ajatella, että ehkä Aate ei halua keksiä yhtään mitään. Kun asiaa kysyin häneltä, hän käänsi päätään minun suuntaan ja sanoi hiljaisella äänellä: "se ois semmonen liike, kun lintu herää pesästään ja pyrähtää lentoon." Katsoin häntä lasisiin sokeisiin silmiin, ja nielaisin. Tässä hetkessä oli jotain kamalan vahvaa ja herkkää. Pidättelin itkua, niin vahvasti liikutuin. Pysähdyin hetkeksi jonkin nimeämättön asian äärelle.

"No niin, mitenkäs se liike menisi", sanoin havahduttuani. Hahmottelimme pyrähtävää lintua yhdessä ryhmän kanssa, mutta Aate vain istui. Kun laitoin taas lopuksi soimaan Kari Tapion "Nää ruusut kukkii vain sulle"-valssin, Aate havahtui ja lähti valssin pyörteisiin mukaan. Tunnin päätyttyä eräs naistanssijoista hehkui koko olemukseltaan ja tuli kiittämään minua halauksen ja poskipusun kera. Hymy nousi jälleen kasvoilleni, täällä työstään saa tosissaan kiitosta.

(Jutun henkilöiden nimet ovat muutettu)

1 kommentti:

  1. Meissä jokaisessa asuu sisäinen pieni lapsi, joka haluaa tulla huomatuksi ja hyväksytyksi, rakastetuksi.

    VastaaPoista