sunnuntai 30. lokakuuta 2011

LILJA, osa 1.

Olipa kerran kaksi nuorta naista, samanlaista ja erilaista


LILJA-tekstit perustuvat samannimisen tanssiteoksen tekemiseen liittyvään pohdintaan. Olen määrittänyt teoksen genren nimellä Sosiaalinen tanssiteos. Se tarkoittaa sitä, että teos sijoittuu sosiaalialan ja taidealan rajamaastoon. Tavoitteenani on teoksen myötä pohtia, minkälaisia mahdollisuuksia ja haasteita sosiaalialan ja taidealan välinen dialogi pitää sisällään. Jännittävintä prosessin aikana on pohtia, mikä on minun roolini taiteilijana tässä projektissa? Voinko auttaa? Vai olenko minä se jota autetaan?


Sosiaalinen tanssiteos Lilja on kahden nuoren naisen duetto. Molemmat naisista rakastavat tanssia. Molemmat tanssivat lähestulkoon joka päivä. Toinen on kotoisin savosta Leppävirralta, toinen on kotoisin Pohjois-Karjalasta Outokummusta. Molemmilla on kaunis vihreä mekko, jonka puettuaan he nauttivat musiikin virrasta helmat hulmuten. 



Toinen tanssijoista opiskeli monen mutkan jälkeen itsensä tanssin ammattilaiseksi. Toinen tanssijoista opiskeli itsenäiseen asumiseen ja avustaviin työtehtäviin valmistuvalla linjalla, ja pitää nyt välivuotta. Hän tanssii omassa huoneessaan, lähes päivittäin. Tanssi on parasta mitä molemmat tietävät. Silloin voi kokea olevansa onnellinen. Silloin voi ilmaista itseään ruumiin ja sielun voimin.


Molemmat tanssijoista asuvat yhteisöasunnossa. Toinen asuu puolisonsa ja kavereidensa kanssa vanhassa omakotitalossa, toinen asuu monen kaverinsa kanssa palvelukodissa, jossa on mukavia työntekijöitä.


Molemmat ovat myös erilaisia. Toisesta piti tulla ihan tavallinen historian opettaja, mutta hän ajautuikin taidekouluun ja ammattitaiteilijaksi. Hän on saanut vastata vähän väliä ihmetteleviin kysymyksiin kuten "Mitä sinä oikein sitten teet työksesi? Mihin sinä sitten työllistyt? Onko tanssijoille töitä?" Toisen erilaisuus johtuu kahdesta sanasta, mitkä ovat määrittäneet hänen elämäänsä syntymästään asti: Downin syndrooma. Hän on kehitysvammainen.


 Nämä samanlaiset ja erilaiset naiset tapasivat toisensa joulukuussa 2010. Oli kylmä pakkaspäivä, ammattitanssija tupsahti bussilla pohjoiskarjalaiseen kylään. Oli pilkkopimeää, vain katuvalot hohtivat kelmeää valoa. Hänen piti mennä kehitysvammaisille tarkoitettuun palvelukotiin vierailemaan ja keskustelemaan tulevasta Tanssi kuuluu kaikille -hankkeesta. Mutta hänellä ei ollut mitään käsitystä missä palvelukoti sijaitsi. Paikallisesta R-Kioskista löytyi sattuman kaupalla lähihoitajaopiskelija, joka oli autolla matkalla samaan palvelukotiin. Huojentuneena ammattitanssija hyppäsi lähihoitajan lämpimään autoon ja pääsi perille.

"Onko tämä siulle ensimmäinen kerta kun vierailet palvelukodissa?" Kysyi palvelukotivastaava ammattitanssijalta, joka näytti hieman säikähtäneelle ja vaivaantuneelle, kun palvelukodin autistinen asukas tuijotti ja seurasi häntä kahden sentin etäisyydeltä. "Joo, on tää", ammattitanssija nielaisi. Sitten keskusteltiin hankkeesta. Mietittiin mitä tanssijataiteilija voisi tehdä sosiaalialan yhteisössä. Palvelukotivastaava ehdotti tanssiharrastusryhmän perustamista. Ammattitanssija ehdotti arasti, kiinnostaisikohan täällä ketään tanssiesityksen tekeminen. Ideasta innostuttiin. Palvelukotivastaava kertoi, että heillä oli muutama innokas tanssija asukkaana. Erityisesti eräs tyttö, joka tanssii joka päivä omassa huoneessaan. Hän ehdotti, että ammattitanssija tapaisi tämän tytön saman tien ja kertoisi ideasta. Niin he tapasivat, nämä kaksi tyttöä, vai naista? Toinen kysyi kiinnostaako toista tanssiesityksessä mukana oleminen, toinen vastasi ujosti että joo.

Sinä keväänä he toteuttivat ryhmätanssiteoksen Omanlainen tanssi. Ammattitanssija oli koreografina ja palvelukodin innokas tanssija oli yksi kymmenestä esityksen tanssijoista. Mukana näiden kahden tanssijanaisen lisäksi oli kahdesta palvelukodista asukkaita ja työntekijöitä sekä yksi tanssinopiskelija. Palvelukodin asukkaat saivat vaikuttaa musiikkivalintoihin. Jokainen toi oman lempimusiikin eräälle treenikerralle mukaan, josta ammattitanssija valitsi muutaman kappaleen esitykseen. Innokkaan tanssijatytön musiikkia ei valittu. Hän oli tuonut mukanaan Titinallen. Ammattitanssija ei ymmärtänyt miksi tanssijatyttö kuunteli Titinallea, lastenmusiikkia. Hän koki, ettei olisi soveliasta soittaa Titinallea esityksessä. Se ei sitä paitsi olisi tanssijatytön iän mukaista musiikkia, se paljastaisi, että tyttö on taantunut lapsen tasolle. Tanssijatyttö pettyi, koska hänen musiikkiaan ei valittu. Mutta hän kuunteli Titinallea joka päivä omassa huoneessaan - ja tanssi.

Hanke päättyi sinä keväänä, tanssiesitys esitettiin täydelle katsomolle, ja siten päättyi myös esityksen tekeminen. Ammattitanssija jätti rakkaan tanssiryhmänsä haikein mielin. Mieleen jäi toive - tehdä vielä tanssiduetto innokkaan tanssijanaisen kanssa, joka kuunteli Titinallea. Esityksessä he voisivat pohtia aikuisuutta ja naiseutta. Ammattitanssija halusi rohkaista tanssijanaista aikuisuuteen tanssin keinoin. Mutta pelkäsi, että saattaisi huomaamattaan sortua väittämään mitä toisen kuuluu olla tai mitä ei. Ammattitanssija halusi, että tästä tulisi heidän yhteinen teos. Kumpikin saisi vaikuttaa siihen, minkälainen teoksesta tulisi ja minkälaisia merkityksiä teos välittäisi.

Onnistuisiko sellainen projekti? Miten käy Titinallemusiikin? Ymmärtääkö palvelukodin tanssija ettei se ole hänen ikäisilleen suunnattua, vai ymmärtääkö ammattitanssija kuinka tärkeää tämä musiikki toisen elämälle on kokonaisuudessan? Mitäköhän tällaisesta projektista oikein seuraa? Hyvää? Huonoa? Uutta? Tärkeää? Ristiriitoja? Kysymyksiä? Vastauksia?

En tiedä, haluan tehdä, kokea ja nähdä tämän projektin.

5 kommenttia:

  1. Minäkin haluan kokea ja nähdä tämän projektin!

    Kaikkien meidän sisällä on ikiaikainen, luonnollinen tarve liikkua, tanssia, olla luovia ja taiteellisia. Samoin kuin rytmi, musiikki, soittaminen, laulaminen, ym. itsen ilmaisun palo.

    Kaikille meille tekisi hyvää päästä mukaan tuollaiseen tanssiteokseen, mutta erityisesti 'erilaisille' ihmisille tuolla on huikean suuri, monipuolinen merkitys. Ehkäpä suurimpana elämänilon säilyttäminen ja edistäminen.

    :) Jouko

    VastaaPoista
  2. Ota ihmeessä se Titinalle mukaan, siitä se lähtee.Kun kumpikin saa valita musiikkia ja ilmaisukeinoja, niin vuorovaikutus luonnollisesti pelaa. Toinen kuuntelee toista.

    VastaaPoista
  3. Vuorovaikutus on hyvä pointti, ja Titinalle on tässä ollutkin treeneissämme mukana. Olen avoimin mielin ja katson mihin tästä päästään, ensi-ilta on vasta keväällä. Voisin siteerata tanssitaiteilijaa Deborah Hayta: "first you have to shoot, then aim", eli että täytyy rohkeasti vain ampua kohti tuntematonta ja ohjailla luotia tietämättä mitä päämäärässä odottaa.

    VastaaPoista
  4. Vammaisista ja erityisesti kehitysvammaisista.

    Yhteisöillä on taipumus vieroksua erilaisuutta. Tämä taipumus lienee kehittynyt jo evoluution myötä muutaman miljoonan vuoden aikana ja sen tarkoitus lienee ollut karsia yhteisön ulkopuolelle kaikki, mikä hidastaa tai haittaa ankarissa olossa hengissä selviämistä. Poikkeavan yksilön selviytyminen ylipäätään hengissä on riippunut täysin siitä saako hän ystävän, joka pitää huolta hänestä itsensä ohella. Tämä poikkeavuutta vieroksuva suhtautumistapa on ihmisluonnossa hyvin tiukassa (Ilmeisesti geeneissä) . Vaikka nykyisessä yhteiskunnassa on kaikki edellytykset huolehtia poikkeavuuden omaavista jäsenistään, eivät poikkeavat silti saa avointa hyväksyntää ja täyttä ihmisarvoa.

    Kirjoitustasi lukiessani huomaan sinun pyrkimykset vaikuttaa hyvään suuntaan tässä asiassa tanssin keinoin. Haluan kannustaa sinua ja toivon, että sinulla riittää voimia työskennellessäsi asian hyväksi. Uskon, että juuri tanssi voi antaa merkittävät mahdollisuudet paitsi siihen osallistuville kehitysvammaisille, niin myös ihmisten suhtautumisen muuttamiselle positiiviseen suuntaan. Toivonkin näkeväni, että yhteinen projektinne saavuttaa hyvän menestyksen ja paljon katsojia.

    VastaaPoista
  5. Hieno kertomus, hieno matka yhdessä!
    Toivottavasti se jatkuu...

    Olen samaa mieltä, että parasta tulevassa teoksessa on juuri se, että olette erilaisia, ja silti vuorovaikutuksessa keskenään, samalla areenalla, tasaveroisina. Näin ulkopuolisena "katsojana" toivon, että juuri tästä erilaisuudesta voisi nousta tanssin vahvuus, että nämä kaksi asiaa voisivat olla dialogissa keskenään.

    Kuullostaa mielenkiintoiselta. Onnea ja menestystä jatkoon!

    t. Maija

    VastaaPoista