maanantai 12. joulukuuta 2011

LILJA, osa 2

Lilja-tekstit liittyvät Sosiaalinen tanssiteos Lilja -nimiseen tanssiteokseen, jota teen parhaillani yhdessä Elina Ikosen kanssa. Olen myös Elinan henkilökohtainen vapaa-ajan avustaja. Hänellä on Downin syndrooma. Olemme tavanneet keväällä 2011 Tanssi kuuluu kaikille -projektin merkeissä, kun tein Omanlainen tanssi -teoksen yhdessä Kurjenpolven palvelukodin asukkaiden ja työntekijöiden kanssa.

JOKAISELLA ON TI-TI NALLENSA

Ollessani nyt useamman kuukauden Elinan henkilökohtaisena vapaa-ajanavustajana, olen tutustunut Elinan arkeen. Aina tavatessamme käymme jo tutuksi tulleen vakiokeskustelun:

Minä: No mitäs oot puuhaillat viime viikolla?
Elina: Mussiikkia on kuunnellu.
Minä: Mitäs musiikkia sä oot kuunnellut?
Elina: Ti-Ti Nallee.   
Minä: Ootko samalla myös tanssinut?
Elina: Oon tanssinu.

Elinalla on yksi hyvin rakas levy, Ti-Ti Nalle. Sitä hän kuuntelee päivittäin, aina levyn alusta – keskeltä ei saa kuunnella, on Elina minua ohjeistanut. Hän laittaa huoneessaan levyn soimaan, ja tanssii kappaleiden mukana. Viimeksi kun olin tulossa Polvijärvelle, näin ulkona Elinan huoneen ikkunasta sisälle. Siellä Elina teki minulle jo tuttuja tanssiliikkeitä, jotka hän on tarkoin miettinyt Ti-Ti Nallen kappaleisiin. Jotenkin se pysäytti. Tämä on siis oikeasti totta. Hän tanssii päivittäin omassa huoneessaan saman Ti-Ti Nallen tahtiin. Päivästä ja viikosta toiseen.

KUVA: Jouko Räsänen. Lilja-teoksen harjoitukset Joensuussa.
Elina vaikuttaa tyytyväiselle elämäänsä. Hän ei vaikuta tylsistyneelle eikä onnettomalle. Oon kuunnellut mussiikkia tulee aina yhtä reippaasti ja toteavaan sävyyn – aivan kuin joku sanoisi Oon ollut töissä. Kerran kysyin Elinalta haluaisiko hän töihin. Elina totesi: Minähän oon jo töissä! Kyselin missä, hän sanoi huvittuneena että No keittiöhommissa, Kurjenpolvessa! Kurjenpolvessa jokainen asukas osallistuu oman tasonsa mukaan talon keittiö- ja siivoustöihin. Mielestäni on todella hyvä, että asukkaille annetaan vastuuta eikä passivoiteta hoitolaitoksen merkeissä. Kysyin, eikö Elina haluaisi töihin johonkin kauppaan.  En haluais, hän vastasi saman tien varmalla äänellä.

Olin hämmentynyt. Elina onkin täysin tyytyväinen omassa Ti-Ti Nalle -maailmassaan ja Kurjenpolven keittiöhommissa. Onko kyse siitä, ettei Elina tiedä paremmasta?  Vai olisiko hän vain pulassa jos elämään tulisi muutoksia? Tarkemmin ajateltuna voi kukin katsoa peiliin. Kahdeksasta neljään duunit ja koulun penkin kuluttaminen ovat yhtä lailla turvallisia Ti-Ti Nalle -maailmoita, joissa ihmiset ovat riittävän tyytyväisiä, eivätkä edes halua muutosta tähän tuttuun oravanpyörään. Monilla siihen muottiin kuuluu myös tv-sarjat ja yhä useammalle neuroottinen facebookstatuksen tarkkailu. Mikä on minun Ti-Ti Nalle -maailmani? Entä sinun? Ja kellä on oikeus arvostella toisen elämäntapaa? Elinan omistautuminen musiikille ja tanssille on kunnioitettavaa - kuin huippupianisti keskittyy joka päivä tiettyyn soittoharjoitukseen. Ja oikeastaan Elinalla ja minulla on enemmän yhteistä kuin eroa arjen suhteen - minäkin keskityn päivittäin tanssimiseen tavalla tai toisella.

ONNELLISUUDESTA

Onko todellinen onni sitä, että on voinut valita ja näkee toiset vaihtoehdot, ettei ole vain pakon sanelemana elämäntavassaan? Onko Elina voinut valita? Uskon sen, että Elina on onnellinen Kurjenpolvessa, eikä hän haluaisi valita esimerkiksi yksinasumista.

Minä olen valinnut Joensuussa asumisen jo kuuden vuoden ajan. Se on minun Ti-Ti Nalle -maailmani. Ne tutut ja turvalliset rutiinit ja verkostot, mitä minulla on Joensuussa, joutuisivat tuuliajoille, jos heräisin Helsingistä. Mutta olen luvannut itselleni, että jos ilmassa alkaa olla liikaa jumahtamisen merkkejä, pakkaan laukkuni ja muutan muualle. Ainakin siksi aikaa, että voin todeta rakastavani susirajalla asumista enemmän kuin Etelä-Suomea tai Euroopan metropoleja. Minulla on mahdollisuus muuttaa maailmaani, ainakin olen siinä uskossa. Onko Elinalla mahdollisuutta? Näkeekö hän sitä? Vai onko tietämättömyys onnellisuutta ja lisääkö tieto vain tuskaa? En minä tiedä.

Mistä sinä Elina unelmoit?
En minä kyllä tiiä.
Mitä sä haluisit tehdä, mikä ois tosi ihana juttu, mistä tykkäisit?
Musiikin kuuntelu.
No entäs mitään muita unelmia..?
Keittiötyöt!
Entä onko muuta.. Jotain mitä sulla ei ole, mutta mistä haaveilet?
En minä kyllä tiiä..
No minä esimerkiksi haaveilen ruskeasta labradorinnoutajasta. Mistä sä haaveilet?
Minä tykkäisin enemmän kissoista. Koirat tahtoovat hyppiä.

Onnellisuudesta tiedän ainakin tämän: ihmisten välinen ystävyys sekä yhdessä tekeminen ja asioiden jakaminen tuo onnellisuutta. Kerran, kun tulin Kurjenpolveen, aloitin tutun keskustelun Elinan kanssa. Mutta keskustelu ei edennytkään niin, kuten yleensä. Hämmennyin.

Omanlainen tanssi -teoksen harjoittelua Elinan huoneessa Polvijärvellä.
Mitäs oot Elina viime viikolla tehnyt?
No sinua oon ootellut.

Jokainen valitsee elämäntapansa niistä lähtökohdista mitä on. Toisen elämäntavan arvosteleminen kertoo ymmärryksen puutteesta. Tapoja elää on lukemattomia. Kaunista on se, kun voi kohdata ja oppia ymmärtämään jotain toisen maailmasta.

3 kommenttia:

  1. Kiitos Anna pohdiskelevasta tekstistä ja kauniista tarinasta! Se herätti minussa ajatuksia omasta Titi-nalle maailmastani. Ja aika hurjaa on myös ollut se muutos, että itse päätti "idylli-maailmansa" laittaa uusiksi. Mutta hyvältä tuntuu se, että on uskaltanut lähteä toteuttamaan haaveitaan ja ottamaan aikalisän Titi-maailmastaan. Tätä voin suositella kaikille!

    Ohjauksen näkökulmasta unelmat syntyvät siitä, että ensin kykenee hahmottamaan oman nykyisen elämäntilanteensa, jonka jälkeen voi suunnitella tulevaisuuttaan ja muodostaa haaveita siitä, mitä elämässää haluaisi tehdä, minne edetä tai mitä saavuttaa. Toit hyvin esiin sen, että tarvitseeko sitä edes haluta enemmän kuin mitä jo on. Joogaopettajani mukaan jokaisen tulee opetella olemaan onnellinen siinä hetkessä, missä kulloinkin on. Jos aina on jotain haluamassa, niin silloin on myös jatkuvasti tyytymätön. Tästä myös syntyy itseään ruokkiva kierre: saavuttaessaan jotain, on jo haluamassa seuraavaa. Tällöin ei koskaan saavuta onnellisuutta. Kysymys kai onkin siinä, että olemmeko me itse valmiita pysähtymään hetkeen ja nauttimaan sen tarjoamasta onnesta. Näin tarkasteltuna jokaisen oma Titi-nalle maailma ei olekaan niin huono asia :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä, juuri tuo johtopäätös on sitä, mitä itsekin olen alkanut hahmottamaan. Tuttu ja turvallinen oma maailma on tärkeä. Niistä arjen toistuvista kuvioista elämämme rakentuu. Ja rohkeat ottavat uusia suuntia, - toisaalta rohkeat myös pysyvät siinä mitä ovat valinneet. Näin vanha ja tuttu syvenee - asioille kasvaa juuret. Juuret voi olla paikassa, ihmisissä, aatteissa, - tai vaikka Ti-Ti Nalle musiikissa. Kiitos Hanna jakamastasi ajatuksista.

    VastaaPoista
  3. Olet herättänyt ajatuksia. Kiitos! Une

    VastaaPoista