sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Päivän ajatus

Luin kirjaa, missä suomalaiset koreografit kertovat työstään. Jyrki Karttunen sanoi jotain, mikä osu ja uppos:

Ymmärsin vähitellen, että tanssiminen, liikkeen kokeminen, on ilmaisumuoto, jonka avulla aistin olemassaoloni kokonaisvaltaisesti ja ajattelen selkeästi. Tanssi tekee minut onnelliseksi.

Ajatus on yksinkertainen ja omalla kohdallani niin totta. Löysin syyn miksi haluan tehdä ammatikseni tanssia. Sillä se ei ole ollut itsestään selvää, vasta alkaneen urani aikana olen ehtinyt jo useasti kyseenalaistaa koko tanssimisen. Kuitenkin tuosta lausahduksesta löysin syyn moneen käänteeseen elämässäni.

Siinä on syy, miksi koin jotain käsittämättömän vahvaa, kun ensimmäistä kertaa menin nykytanssitunnille ollessani 14-vuotias, ja tanssin salin päästä päähän heittäytyen täysiä siihen hetkeen ja siihen liikkeen virtaan. Muistan kun opettaja sanoi, että "katsokaas kaikki kun Anna menee". Punastuin, muut olivat harrastaneet nykytanssia pidempään, kun minä vain tupsahdin kurssille äidin ankarasta painostuksesta.

Tähän liittyy myös se kihelmöivä tunne, kun tanssinopettajani kannusti minua hakemaan Outokummun tanssijalinjalle ammattiopistoon ollessani lukiolainen. Se selittää myös sen, miksi historian yliopisto-opinnot jäivät yhteen vuoteen ja miksi en viime kesänä fysioterapiapääsykokeessa kokenut olevani ollenkaan oikeassa paikassa, enkä oikeastaan edes halunnut yrittää päästä sisälle kouluun. Selitys on yksinkertainen ja tinkimätön: tanssi tekee minut onnelliseksi.
KUVA: Alexey Sulima. Opinnäytetyöni Tie, Outokumpu 2009.

Loppukaneettina voisin lainata vielä reggae-artisti Raappanaa, jota kuuntelen  aamuisin pyöräillessäni;

Jos oot onnellinen, elät kultasuonessa. 

3 kommenttia:

  1. Terveiset ihanalle Annalle. Muistan, kun liikehdit olohuoneessani. Se oli kaunista. On vielä mielessä, vaikka siitä on jo vuosia. Une

    VastaaPoista
  2. Kiitos Une-täti! Minäkin muistan sen käynnin, olimme menossa "salaa" esiintymään ystäväni kanssa Jyväskylän kesään. Tanssimme kävelykatua pitkin...

    VastaaPoista
  3. Kun katsojakin voi kokea jotain suurta tai pientä liikahdusta sydämessään katsoessaan toisten tanssia, niin silloin tanssi on saavuttanut tarkoituksen. Ikäänkuin itse tanssisi.
    Kiitos ja haleja Anna.

    VastaaPoista