keskiviikko 25. tammikuuta 2012

JALKAPALLOSTA JA NYKYTANSSISTA

JALKAPALLOKENTÄN REUNALLA
Olen viime syksynä aina tiistaisin kello kahdesta kolmeen ollut areenan jalkapallokentän laidalla ja katsonut kun toiset pelaavat. Ensimmäiset viikot istuin mutta totesin että se on vaarallista, erityisesti jos yritän samanaikaisesti piirtää aamupäivällä treenattua tanssiproggiksen koreografiaa muistivihkoon, koska yllättäen pallo saattaa kimmota pelin tuoksinassa suoraan minua päin. Istuessa ja samalla piirtämiseen keskittyessä ihminen on aika puolustuskyvytön.

Siirryin tämän todettuani seisomaan. Yritin olla valppaampi ja keskittyä vain pelin seuraamiseen. Jos pallo lähestyi minua, yritin jännityksestä pinnistellen osua palloon ja potkaista sen takaisin peliin, tai jos olin liian peloissani, vaihdoin taktisesti paikkaa pois päin pallon tulilinjalta. Yritin eri kerroilla seistä vähän eri kohtaa kentän laitamilla, ja pohtia missä kohdin vähiten tulisi pelottavia kohtaamisia pallon kanssa. Joulukuussa kehittelin jo sellaista tyyliä, että voin kävellä laidalla verkkaisesti.

Monesti hermostuneena mietin, uskaltaisinko olla reipas ja huomaavainen, ja hakea kauaksi maalin taakse karanneet jalkapallot takaisin sillä aikaa kun muut pelaavat. Mutta en sitten uskaltanut. Siispä vaan seisoin ja tepastelin - ja yritin välttää sinkoilevaa palloa.

TANSSISTUDION REUNALLA
Kun vuosi 2012 käynnistyi, aloitin kehitysvammaisille suunnatun tanssikurssin vetämisen Joensuun kansalaisopistolla. Ensimmäisellä kerralla yhden osallistujan äiti ja toisen osallistujan avustaja istuivat sivussa katsomassa.

Olin hermostunut, ja mietin onko tämä nyt osallistujille kivaa vai ei, ja erityisesti mitä mieltä sivussa katsovat ovat mieltä. Aina kun järjestää mitä tahansa kurssia ensimmäistä kertaa, pelkää että kuinka moni jättää toisella kerralla jo tulematta. Kuinka moni pettyy eikä saa haluamaansa. Riitänkö minä.

JA KAIKKI TANSSIN PYÖRTEISSÄ
Pelkäsin tulla seuraavalle opetuskerralle - jos puolet olisi jättäytyneet pois kurssilta tai edes kolmasosa niin se olisi sitten siinä, meitä olisi liian vähän ja kurssi keskeytyisi. Huojentuneena totesin, että kaikki olivat paikalla. Parhautta oli, kun äiti ja avustaja totesivat yhdessä, että "tuli vähän viileää tuolla sivussa", ja päättivät osallistua tanssitunnille. Heti ensimmäisestä harjoituksesta lähtien meininki oli jotenkin vapautunut ja rento, aistin että osallistujilla oli hauskaa tanssiessa. Kuuntelin hetkeä ja johdattelin harjoituksia uusille ulottuvuuksille, mitkä eivät olleet edes tuntisuunnitelmissa. Lopputunnista mentiin kilpaa lattian poikki kierien ja ryömien äitiä ja avustajaa myöten. Selitin vielä loppukaneetiksi, että taustani on nykytanssissa, ja siinä lajissa saa mennä pitkin ja poikin lattiaa. Olin iloisesti yllättynyt - minä riitin, jopa ylitin itseni.

JALKAPALLOKENTÄLLÄ - VIHDOIN!
Siitä positiivisesta impulssista, minkä tanssitunnin osallistujan äiti ja toisen osallistujan avustaja saivat aikaan kun hyppäsivät salin sivusta mukaan tanssimiseen, sain suurta rohkeutta koota itseni ja tehdä sen mistä olin puoli vuotta salaa haaveillut. Aion ehdottaa jalkapalloporukalle, että voisinko tulla mukaan peliin. Siitäkin huolimatta, että jalkapallo oli itselleni yhtä tuntematonta ja etäistä kuin rakettitiede, ja siitäkin huolimatta, että oli jotenkin noloa kun olin näin pitkään pojottanut kentän laidalla ja vasta nyt uskaltaisin kysyä tulla mukaan peliin. Mutta koskaan ei ole liian myöhäistä!

Vuoden ensimmäiset jalkapallotreenit olivat innokkaan jännittyneet, koska valmentaja oli vaihtumassa. Sain siitä lisäpontta, sillä kun  kerran muutenkin oli tällaista muutosta ilmassa, niin voisin vanavedessä ehdottaa roolini muuttumista katsojasta osallistujaksi. Kun uusi valmentaja oli esittäytynyt porukalle, hönkäisin samaan syssyyn että "käviskö teille, että tulisin mukaan pelaamaan enkä enää kattois sivusta, kun se oli aika tylsää..?" Vanha valmentaja totesi hämillään että olisit sinä voinut aiemminkin tulla.. Ja pelaajat toivottivat minut innokkaina mukaan porukkaan. "Kyllä tänne aina mukaan mahtuu", eräs pelaaja totesi.

Treenien jälkeen tuli olo, että kuuluin porukkaan uudella tavalla - ja että nyt tässä oli jotain järkeä. En ollut enää vain henkilökohtainen avustaja, joka tarkkailee kun kehitysvammaiset pelaavat jalkapalloa, vaan olin yksi pelaajista. Vapaa-ajan avustaja voi varmaan tehdä muutakin kuin steppailla kentän laidalla - tai kylmettää itsensä tanssistudion nurkassa.

Outoa kyllä, yllätin itseni siitä, etten ollutkaan täysin surkea pallon kanssa. Koin, että tanssijan fyysinen työ vaikutti siihen, että kehoni tuntui ketterälle ja skarpille palloa kuljetellessani, vaikken jalkapalloa koskaan ollut harrastanut, ja siitä oli vain traumaattisia muistoja koululiikunta-ajoista kymmenisen vuotta sitten. Erityisesti pelitilanteessa tarvitsi yhtälailla sitä nykytanssin "body awarenessiä", kun palloa täytyy seurata ja tiedostaa muut joukkueen jäsenet ja vastapelaajat kentällä. Toki paljon on mulla vielä jalkapallosta opittavaa, mutta yhä enemmän alan olla sitä mieltä, että maailma on täynnä keinotekoisia rajoja. Oikeesti kaikki on sitä samaa juttua.

Odotan jo innolla seuraavaa jalistuntia. Hei - meikä on joukkueessa!

4 kommenttia:

  1. Kiva, kun olet kaikella lailla luova. Antoi paljon ajateltavaa... Une

    VastaaPoista
  2. Anna, olet ihanan rohkea ja uskallat pistää itsesi likoon. Hyvää jatkoa projekteillesi. Tätä blogia on kiva seurata, oikein odottaa, että missä nyt mennään. Kiitos sulle Anna.

    VastaaPoista
  3. Hei Anna!

    Laitoin sulle kommenttia syyskuiseen kirjoituksee, huomaisn sen vasta kommentoituani. Lue sieltä :) Kiva, jään seuraamaan postauksiasi innolla ja tervetuloa vastavierailulle www.peurankello.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, hih käsitinkö oikein että olet serkkuni vaimo? En nyt kyllä tajunnut että mistä syyskuisesta kirjoituksesta kommentti löytyy..? kiva että olet löytänyt blogini, vierailin sivuillasi ja ne olivat niin kauniit.. oletko itse valokuvannut? todella hienoja kuvia, ja mukavia ajatuksia. Jahka joskus innostuisin ja vaatisin nörttimieheltäni apuja niin voisin yrittää näitä omia blogisivujanikin värkätä hienompaan ja omaperäisempään ulkoasuun, nyt mennään vielä näillä valmispohjilla. Terveisin A.

      Poista