perjantai 6. tammikuuta 2012

LILJA, osa 3

Lilja-tekstit liittyvät Sosiaalinen tanssiteos Lilja -nimiseen tanssiteokseen, jota teen parhaillani yhdessä Elina Ikosen kanssa. Olen myös Elinan henkilökohtainen vapaa-ajan avustaja. Hänellä on Downin syndrooma. Olemme tavanneet Tanssi kuuluu kaikille -projektin merkeissä, kun tein Omanlainen tanssi -teoksen yhdessä Kurjenpolven palvelukodin asukkaiden ja työntekijöiden kanssa kevään 2011 aikana.

Tässä projektissa avainkäsitteeksi on noussut Ti-ti Nalle. Sille voisi omistaa vaikka viisi kohtausta.

 
KOHTAUS 1: ENSIMMÄINEN HAASTE
joulukuu 2010

Ensimmäinen kerta kun näen Elinan. Yritän keksiä puhuttavaa. Elina vaikuttaa ujolle ja minuakin ujostuttaa uusi tilanne.
-  Mistäs musiikista sä Elina tykkäät?
-  Ti-ti Nallesta! Elina tokaisee innossaan.
Olen hämmentynyt ja vaivaantunut. En tiedä mitä sanoisin.
- Meillähän on tarkoitus täällä rohkaista aikuisuuteen myös musiikkivalinnoissa, eräs työntekijä kommentoi, tosin hieman humoristisella ja väsyneellä äänellä. Hmmm.. ehkä rohkaisu ei ole aina tepsinyt.

KOHTAUS 2: YHTEISÖTAITEILIJA KIIPELISSÄ
helmikuu 2011

Haluan tehdä yhteisötaidetta, missä yhteisö voi vaikuttaa taideteoksen syntyyn. Kysyn tanssiryhmäni jäseniltä lempimusiikkeja ensi kerraksi. Lupaan valita heidän musiikeistaan biisejä esitykseemme. Kauhukseni musiikkilevyt ovat omaan visiooni täysin banaaleja: lavantanssilevy, Tauski ja – Ti-ti Nalle. Pähkäilen kotona mitä keksin musiikeille. Ah, tästä saisi kornin sarjakuvan ”yhteisötaiteilija kiipelissä”. Lopulta teen päätöksen: kolmesta pahasta valitsen kaksi. Esitykseen tulee säkkijärven polkka ja Tauskin ”Taivaassa”-kappale. Mutta Ti-ti Nalle, sitä en vain pysty ottamaan… Sehän olisi väärinkin! Enhän minä voi rohkaista lapsellisen musiikin kuunteluun varsinkaan kehitysvammaisten henkilöiden kohdalla.
Kerron ryhmälle päätöksestä. Ojennan Elinalle Ti-ti Nalle-levyn takaisin.
- Tääkin oli tosi hyvä levy, mutta kaikkia en voinut valita, lausun lohdukkeeksi.
Elina ei sano mitään. Arvaan, että häntä harmittaa. Perhana tää mitään yhteisötaidetta. Taiteilijalla on vaikeuksia yhteisön kohtaamisessa.

KOHTAUS 3: "JOO."
syyskuu 2011

Ryhmäteos on esitetty ja jatkan Elinan kanssa duettotyöskentelyä. Mulla on hieno idea: esitys käsittelee aikuisuuden haasteita. Keksin jo rakenteen jonka selitän innoissani Elinalle:
- Eka osa esityksessä ois lapsuutta, jolloin voidaan kuunnella sitä Ti-ti Nalle-musaa. Toinen osio on aikuistumisvaihetta, ja kolmas on sitten aikuisuutta mihin valitaan aikuisten musaa. Käykö?
- Joo, Elina sanoo. Aina hän sanoo ”joo”. Sanelenko minä vain miten asiat tehdään?

KOHTAUS 4: LAPSELLISTA
joulukuu 2011

Olemme harjoitelleet teosta. Ei asiat koskaan mene niin miten ensin niiden luulee menevän. Jos joku on lapsellinen niin minä. ”Ensin tulee lapsuus sitten aikuisuus” – paskat. Olemme tanssineet jo monta kertaa kolmekin tuntia putkeen Ti-ti Nallen tahtiin. Ei se ole lapsuuden musaa, se on Elina Ikosen lempiyhtye, ja hänellä on siihen paljon mietittyjä koreografioita. Hän on tanssinut saman levyn läpi varmaan jo satoja kertoja. Kun Ti-ti Nalle soi, Elina on omalla maaperällään. Silloin Elina ohjaa minua tanssissa. Joudun yllätetyksi: meillä on hauskaa Ti-ti Nalle-treeneissä. Minäkin pääsen irrottelemaan – ja jotain tapahtuu. Heittäydyn lapselliseksi. Nautin. Saako aikuinen olla lapsellinen?

KUVA: Jouko Räsänen. Tanssitreeneissä; Elina johtaa liikettä.

KOHTAUS 5: VAPAUS, VELJEYS JA TASA-ARVO
tammikuu 2012

En ole kehitysvammaisten taantumisen puolesta. Olen tasa-arvon puolesta. Olen täysivaltaisen kansalaisuuden puolesta. Mutta yhä enemmän olen myös sen puolesta, että ihmisillä on oikeus olla subjekteja, eläviä, tuntevia, ajattelevia olentoja, joita ei kuulu ohjailla vain ulkoapäin. Ihminen muodostaa elämänsä niillä eväillä mitä hänelle on annettu – ja hänellä on oikeus omaan elämäänsä.  Ajattelin, että yrittäisin olla jonkinlaisen ”kasvattajan” roolissa tässä projektissa. Että rohkaisen Elinaa aikuisuuteen. Mutta oikeastaan tämä menikin toisin päin. Elina rohkaisi minua lapsekkuuteen. Ja opin ymmärtämään häntä sitä kautta. Opin ymmärtämään jotain myös itsestäni – ja ihmisestä ylipäänsä. Ketään ei voi pakottaa kuuntelemaan Ti-ti Nallen sijasta Stellaa tai Bachia. Ihmisellä on yksilön vapaus kuunnella Ti-ti Nallea, perhana.

4 kommenttia:

  1. Oikein hyvä kirjoitus, hyvä Anna!

    VastaaPoista
  2. Vaikka ihminen on aikuinen, ei hänessä oleva lapsi ole kadonnut mihinkään, se on ihmisessä. Jos lasten kanssa työskennellessä ja lasten kanssa leikkiessä voi olla aidosti läsnä, niin tekeminen on itsestäkin paljon mukavampaa. Siitä nauttii.

    VastaaPoista
  3. kiitos taas kommenteista! Haluan kuitenkin vielä tarkentaa edelliseen kommenttiin, että tässä projektissa siis ei ole kysymys lapsen kanssa tanssimisesta koska Elina on aikuinen henkilö, mutta yhdessä tutkimme tanssin keinoin lapsekkuutta ja siihen liittyviä kysymyksiä. Kuitenkin lähtökohta on se, että olemme molemmat aikuisia henkilöitä. Mutta ymmärrän kyllä tuon pointin myös lasten kanssa leikkimisestä. Terveisin Anna.

    VastaaPoista
  4. Kauan eläköön Ti-ti Nalle!

    VastaaPoista