keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Tanssiva toimintakeskus, osa kolme

Missä kulkee ilo?

Opetan viikottain kehitysvammaisten toimintakeskuksessa tanssi-improvisaatiota. Tänään tuntilistalomakkeen yhteydessä kyselin onko 20.päivä menossa? En oikeastaan ollut varma osaako kovinkaan moni neuvoa minua, aina en tiedä onko monikaan kartalla päivämääristä, kuukausista tai edes vuosista. Yllätyin kun vierestäni kuului hiljainen ääni: "tänään on 21.päivä". Katsoin äänen suuntaan ja yllätyin; vastaajana oli mies, joka ei koko vuoden aikana ole sanonut mitään tunnilla. Toisilla kun on niin paljon asiaa, että tanssi meinaa jäädä sivuseikaksi. "Tänään on minun syntymäpäiväni", hän jatkoi ja hymyili. En ollut myöskään koskaan nähnyt hänen hymyilevän. Ilahduin aidosti ja onnittelin syntymäpäivän johdosta.

Toinen yllätys tänään tuli nimenhuudon yhteydessä. Eräs henkilö tuodaan pyörätuolissa joka kerta paikalle, halusi hän tai ei. Yleensä hän ei halua, ja silloin kun kysyn onko hän paikalla, hän vastaa "en ole". Se on minulle merkki, ettei hän tee muuta tunnilla kuin on selin muihin tanssijoihin ja istuu pyörätuolissaan. Tänään hän oli jo valmiiksi muihin päin kääntyneenä, ja yllättäen vastasi "oon paikalla" nimenhuudossa. Ilahduin ihan mielettömästi - tätä ei ollut tapahtunut viikkokausiin!

Kaiken huipuksi kun teimme lopputunnista "tanssirataa", missä kuljetaan tuolien merkkaamalla reitillä tilan poikki eri tyyleillä, kysyin häneltä haluaako hän osallistua. Tähän osioon hän todella harvoin osallistuu, ja ennen kuin hän ehti vastata keksin ehdottaa, että hän voisi kulkea toisen tanssijan avustuksella. Ehdotin hänelle erästä henkilöä joka oli aina innokas auttamaan muita. Hän hymyili ja sanoi sen käyvän. Monesti mietin mitä tavotteita tällaisen ryhmän kanssa pitäisi olla. Nähdessäni hänet tanssiradalla toisen tanssijan avustamana tanssin pyörteissä ja hänen hymyillessä koin saavuttaneeni jonkun tärkeän tavoitteen.

Opettaessani tätä ryhmää opin joka kerta itse jotain uutta. Tanssiminen, ilo, toisen ymmärtäminen ja kommunikaatio ovat saaneet minulle ihan uusia merkityksiä. Valitettavasti kehitysvammaisen ihmisen kohtaaminen ja häneen tutustuminen on monelle tuntematon asia. On selvää ja harmillista, että tämä johtuu yhteiskunnan rakenteista. Olen työni myötä huomannut, että lähinnä kehitysvammaisten omaiset, sosiaalialan työntekijät, erityisopettajat ja taksikuskit ovat niitä harvoja ryhmiä jotka kohtaavat päivittäin kehitysvammaisia. Sattumien kautta olen tutustunut itse tähän maailmaan tanssin ja taiteen kautta. Minua hymyilyttää, kun saan kuulla monesti tullessani toimintakeskukseen kommentin "tanssiope tulee!"

2 kommenttia:

  1. Upeaa tyotä teet, rakas veljentyttö! Une

    VastaaPoista
  2. Sinä Anna näet sydämellä. Ne pienet, mutta kuitenkin sydämissämme ne suuret, suuret ilot. Iloitsen kanssasi.

    VastaaPoista